tiistai 16. syyskuuta 2014

Gerbiilipojat! + virkattu Gaia

Heippa hei!

Nyt ollaan jännän äärellä. Eilen totesin kauhukseni, että äidilläni on tänään syntymäpäivä ja lahja pitäisi keksiä hänelle. Jostain sitten putkahti mieleeni idea virkatusta marsusta ja hänen lempparinsa sattuu olemaan Gaia ja virkattu Gaia se sitten olikin! Tietenkään en mitään realistisen näköistä kuvitellut saavani kyhäiltyä, mutta huumorimielessä ehkä on havaittavissa tästä pallerosta DEW väritys. :)






Vihertävä väri täytteissä muuten johtuu siitä, että käytin kierrätysmatskuja ja tuo vanu on aiemmin ollut vihreän tyynyn sisässä niin oli valitettavasti saanut vanukin hieman väriä. Leikitään, että "Gaia" on vain ruohotahrainen. :D

Äidille täysin soveltuvassa laatikossa annoin virkatun marsun.. :D


Tänään sitten äiti kovin avuliaasti lähti miua kuskailemaan postiin ja Punaiseen Palloon, postista haettiin n. 10kg laatikko Zooplussalta (marsuille pöperöä ja juomapulloja) ja PP:stä varaamani kolme gerbiiliurosta (ikää juuri se 6vk). Oli huisin jännää kun olin päässyt nämä kyseiset karvapyllyt näkemään jo silloin, kun karvoja ei ollut lainkaan ja nahkanakkeina vaan möngittiin ympäriinsä. Ihanaa ollut seurata kasvua ja kehitystä vipellystä unohtamatta. :D 

 He muuttivat tuohon tyttöjen 100cm x 40cm terraan ja tytöt muuttivat vapaana olleeseen hieman pienempään. Katsotaan jos saisin hommattua heillekin suuremman terran lähitulevaisuudessa.. Olin tosiaan tyttöjen jäljiltä putsannut tämän ison terran huolella, ettei pojille tulisi kränää jos tytöt tuoksuisivat. Huomatkaa toki tomera suditus tuossa ruudukkomökissä! :D


Nam nam! Kyllä murkina löytyi välittömästi. :D


 Tomera setä. *sydän*

 Pieni pää ja suuri maailma!





 "Kato ku mä meeeeeennn!"


Ihanan värinen tämä karvapylly. :)

Kaksi siis ovat valkoisen-harmaan-ruskean kirjavia ja tämä yksi on kuulemani mukaan argente, tuollai tumma hunaja kauttaaltaan valkoisella mahalla varustettuna. Toinen kirjavista on poikueen pienin, mutta ehdottomasti kovin viipottaja! *sydän*

Tässä vielä PP:n työntekijän räpsäisemä kuva koko poikueesta, oikealla näemmekin poikueen äidin. :) (Kuvasta kunnia siis Sonjalle)

Olen ihan lovena noihin pikkupoikiin jo... ^-^

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M